Bring it on.

Oi oi oi, ääk!
No siis eilinen päivä oli ihan syvältä. Postauksen kirjoittamisen aloitin jo aamulla, mutta pääsin vasta illalla julkaiseen sen, jollon mun olis tehnyt mieli jo julkaista ihan toisenlainen postaus. Heräsin eilen päänsärkyyn, mikä on ehkä kurjin tapa herätä, ainakin se on paljon kurjempi tapa kuin herääminen esikoisen naamalleni heittämään kylmään lehteen. No, päätä särki koko päivän, pojat oli ihan mahdottomia, S valitti ja itki koko päivän ja kun en muuta keksinyt, niin koitin saada toista nukkuun, kun vaikutti niin väsähtäneeltä ja halusi vaan syliin. Nukuttamisen aloitin aamulla klo. 10.00., ja poika nukahti siinä kahdentoista maissa ripuloituaan eka kolme kertaa. S nukkui päikkäreitä tunnin, jonka aikana heräsi itkemään muistaakseni kolme kertaa.

Tämän ajan L teki mitä teki, leikki, pyysi mua kaverikseen, pyysi ruokaa, metelöi ja sotki ja pääasiassa taisi tylsistyä ja hermostua, kun koko ajan vaan pyydettiin oleen hiljaa. Dvd:t taisi pyöriä taustalla koko päivän, mutta eivätpä nekään jaksa määräänsä enempää kiinnostaa. Jostain syystä olin koko päivän aivan veto pois, en olisi jaksanut tehdä mitään, koko ajan hain vaan katseellani jotain tyynyä tai pehmolelua, jonka päälle laskea pääni. Päivän paras leikki taisi olla täytekakku, jolloin makasin mahallani lattialla torkkuen ja pojat kasasivat mun päälle itsensä lisäksi tyynyjä ja peittoja, ikäänkuin kermavaahdoksi ja hilloksi.

Yhdeltä soitin A:lle puhelun, jollaista en ole tainnut tehdä sitten S:n vauva-aikojen. Nämä kyllä ovat niitä puheluita jotka unohdan aina varsin tehokkaasti, että hyvinkin on mahdollista, että olen samoissa merkeissä soittanut viime kuussakin.. "-Moi. Voitko tulla kotiin?" "Mää koitan.". A ei lopulta päässyt tuleen juurikaan normaalia aikaisemmin, mutta kun tuli, koti oli kaaos, ruoka tekemättä ja vaimo marssi melkein samantien makkariin nukkuun. Välillä heräilin talon ääniin: A paukutti keittiössä pihvejä ja S kikatti touhulle, A leikki poikien kanssa, A tyhjensi tiskikonetta ja A kehotti poikia siivoomaan kanssaan, että äitille olisi kiva yllätys, kun koti olisi herättyäni siisti.

Puoli seitsemältä mua tultiin herättään ja koti todellakin oli siisti, keittiötä myöten ja ruoka hautui uunissa. Kahvikupinkin sain käteeni saman tien. Olin jotenkin sellaisessa päikkyjen jälkeisessä herkkyystilassa ja olo oli aika onnellinen, kunnes A sitten aloitti: "Mää en oo viitsinyt sulle puhua mitään koko asiasta.." Ehdin ajatella, että voi ei, älä nyt pilaa tätä hetkeä, älä kerro mitään ikävää, kun A sai sanottua asiansa loppuun: "...koska se ei oo ollut ihan varmaa, mutta nyt näyttäis siltä, että mää saan pidettyä ens viikon lomaa.". Poru. Aivan holtiton helpotus-itkuhan siitä seurasi. A seurasi häkeltyneenä vaimon murenemista sohvan uumeniin, L tuli katsomaan, että mikä ihme äitiä nyt taas vaivaa ja S - no S varmaan kiipesi pöydälle sen kunniaks ettei kukaan kiinnittänyt häneen huomioo. Mää en kestä. Ihan parasta. Ja siis kuinka mahtavasti hoidettu tilanne A:lta, se, ettei puhu asiasta mitään ennenkuin se on (95%) varmaa. Arvostan.

Kun A lähti reeneihin nukuttelin poikia, mutta S tuntui olevan ihan mahdoton saada nukkumaan. Normaalisti S vaan viedään sänkyyn ja sinne jää, mutta nyt mää reilun tunnin silittelin ja sylittelin ja annoin tuttia ja annoin vettä ja hyvänen aika. Lopulta alkuyö oli kaikin puolin varsin levoton, onneksi olin nukkunut ne päikyt, sillä nukkumaan pääsin vasta joskus yhden jälkeen. Ennen yhtätoista L istui jo potalla ja ilmoitti menevänsä siitä keittiöön avaan legokalenterinsa luukkua. Kun sain L:n nukkuun ja uskomaan, että vielä ei ole aamu eikä kalenteria saa näin ollen avata, alkoi S heräileen itkuisena. Sillon joskus yhden maissa annoin Ventolinea, jota poika taas vastustaa kyllä kaikella voimallansa. Päivisin L on ihana kun tsemppaa aina vieressä ja ottaa leikisti itsekin höntsää ja nauraa päälle tekonaurua "Tää on ihan hauskaa" -tyylisesti, jotta pikkuvelikin ottaisi maskin naamalleen rohkeasti, mutta nyt ei ollut L jeesaamassa ja homma sen mukaista. Kun lopulta sain Ventolinet annettua S simahti mun syliin samantien. Aamuyöstä en tehnyt muuta, kuin mumisin A:lle, että: "Mee sää.".

Tämä päivä ei ole juuri eronnut eilisestä, paitsi että mun pää ei ole ollut kipee, mikä oikeastaan muuttaa kyllä kaiken. Ulkonakin oltiin aamulla jonkun aikaa, koska tuntui että kaikki oli jo ennenkaikkea raittiin ilman tarpeessa. Lisänä eiliseen, tänään L:n silmät ovat menneet ihan punaisiksi. Ne ei rähmi eikä kuulemma ole kipeät, mutta ovat ihan punaiset, kaiketi siis silmätulehdus. Lääkäriaikoja ei ole ennen joulua, joten huomisen ohjelmanumero taitaa olla terkkarille jonottelu. Bring it on, meillä on ens viikko lomaa, ja sen voimalla mää selätän minkä taudin vaan.

Höh, ei oo mitään kuvia otettuna. No, ei se mitään. Loppukevennyksenä kerrottakoon eilisen kohokohta: Vein pojat kylpyyn, olin laskenut jo molemmille ammeet täyteen vettä ja L istuskeli omassa ammessaan (P.s. Ne tulpalliset ammeet on tosia näppäriä siihen asti, että hukkaa sen tulpan. Sen jälkeen ne ajaa asiansa lähinnä melko rivakoissa kylpyhetkissä. Mää tungin nyt sinne pohjassa olevaan reikään sinitarraa ja tunsin itseni suorastaan briljantiksi.), kun otin S:lta vaatteet ja vaipan pois. Sen hetken kun otin iteltäni sukkia pois S patsasteli L:n ammeen vieressä ja arvatenkin pissas heti kun lämmin vaippa otettiin pois, onneksi ei sentään isoveljen ammeeseen, mutta hyvin lähelle kuitenkin. L:n reaktio oli mahtava, vaikka itse sanonkin, sillä se oli prikulleen, tai no, ehkä ihan vähän sanajärjestystä muuttamalla se, mitä olisin itsekin tokaissut: "-Okei. Sitten pissasit siihen.".