Piparkakun tuoksua.

Moi, älkää antako otsikon hämätä. Mää oon ollut tänään jokseenkin ärsyyntynyt. Heti aamusta asti. Välillä on ollut ihan kivaakin, mutta koko ajan taustalla on ollut kevyt ärtyneisyys. Rasittavaa. Lunta on tullut, mikä on kivaa. L:n kans on ollut hauskoja leikkejä S:n nukkuessa, mikä on myöskin ollut kivaa. Sekin, että S nukkui viime yön erinomaisesti verrattuna sitä edeltäneisiin kahteen yöhön, joina poika heräili semmosta 6-8 kertaa, on myös kivaa, mutta... nääääh.. ärsyttää silti.

Aamu alkoi sillä, että L heräsi aamun lehden kilahtaessa postiluukusta -teps, teps, teps- juoksivat pienet jalat hakemaan lehteä ja -teps, teps, teps- pienet jalat kipittivät makuuhuoneeseen ja -läts- kylmä lehti lävähti mun naamalle. "Äiti, mää toin sulle lehden." "-Anna isälles, se on isän lehti.". Aamuisesta ärtyneisyydestä tuli hiukan huono mieli, koska selvästikin L ajatteli tekevänsä kivan jutun, hieman huomiota herättävää tosin on, että lehti lensi naamalleni jo toisena aamuna peräkkäin. Huomiota herättävää on myös se, että L myöskin heräsi lehden tuloon jo toisena aamuna peräkkäin. Huono mieli tuli senkin takia, että kirotessani lehteä mielessäni, tunsin sydämmessäni pistoksen, sillä lehti kuitenkin on lahja A:lle vanhemmiltani. Joten olin ärsyyntynyt ja kiittämätön.

Vietyäni L:n kerhoon menin kaupoille ja ostin L:lle joululahjaksi hervottoman kokoisen lego-laatikon, koska siinä oli mm. surffaavia legoukkoja ja L niin tykkää surffaus-jutuista. Kotonahan odottaa kaapin päällä L:lle joululahjaksi ostamamme luistimet, jotka kaipaavat vielä (ainakin) kypärää kaverikseen. Tavallaan oli ihan kiva fiilis, kun onhan se nyt kiva ilahduttaa lapsiaan, mutta laatikon ollessa joululahja, en pääse vielä hetkeen päästämään itseäni pinteestä ja näkemään lapseni onnellista hymyä joka pois pyyhkii kaiken muun, vaan pinnalle nousi rasittava omantunnon naputus, joka toistuvasti huomautteli, että vaunujen alla matkaava lego-laatikko oli kyllä jo liikaa. Omantunnon naputus - ärsytti.

Samaisella kauppareissulla olin päättänyt ostaa piparkakun tuoksuisen tuoksukynttilän, koska piparkakun tuoksu on ihana ja lohdullinen ja sen tuoksu toivottavasti peittäisi alleen lemuavan ärtyneisyyteni. Kysyin myyjältä missä tuoksukynttilöitä on, kun en nähnyt ja niitähän oli ainakin kolmessa paikassa ympärilläni noin neljän metrin säteellä. Kysyin vielä sattuisiko hän tietämään, onko heillä piparkakun tuoksua, jolloin hän iloisesti kiikutti minulle kauniin kynttilän jonka kyljessä luki: Piparkakun tuoksuinen. Kiitin, enkä millään kehdannut mennä katsomaan hintaa, kun  myyjä jäi siihen viereen touhuaan ja kun olin niin pontevasti kertonut tarkasti mitä minä haluan, niin sitähän minun luonnollisesti oli saatava eikä hinnalla olisi väliä. 6,90 e. Voi räkä. Seitsemän euron kynttilä muovikassissa lähdin kohti ruokakauppaa. Arvatenkin ärsytti, eniten se, että olin ostanut sen saamarin kynttilän.

Ruokakaupasta(kin) olin päättänyt ostaa jotain kivaa, koska A:lla on tänään toiset pikkujoulut. Ja koska hän menee pikkujouluihin suoraan töistä ja joudun näin ollen klaaraan koko päivän, yön ja seuraavan aamun itsekseni, olen tietenkin ansainnut kaiken ihanan päällä maan. Päätin ostaa kasvissyönti -kokeiluni loppumisen kunniaksi Parman kinkkua ja cantaloupemelonia. Kaiken aamupäivän aikana käyttämäni rahan tuoman morkkiksen myötä saapui hevi -osastolla luokseni piheys. Päätin etten osta kallista cantaloupemelonia, vaan hunajamelonikin käy ja kun hunajamelonien vieressä oli vielä suht samalta näyttäviä hunajapomeloita vieläkin edullisemmin, niin semmosen sitten ostin. Ja pipareita. Arvata saattaa, että hunajapomelolla ja hunajamelonilla ei ole yhteisen alkuliitteen lisäksi juurikaan mitään muuta yhteistä. Hunajapomelo on appelsiinimainen greippi-vivahteella ja sen ympärille ei Parman kinkku oikein sovi. Kaiken lisäksi nyt minulla oli pipareita ja piparintuoksuinen kynttilä, pienemällä vaivalla ja humattavasti halvemmalla olisin saanut piparintuoksua ja pipareita tekemällä piparkakkuja itse. Varsinkin kun piparkakun tuoksuinen kynttilä on ihan kivan näköinen, mutta se ei tuoksu juurikaan miltään. Ärsytti.

Päivän kulku alkaa ehkä käymään jo selväksi. Mutta laitetaan nyt vettä myllyyn ja jaetaan kaikki, sikäli se auttaisi. Minua on ärsyttänyt tänään myös seuraavanlaiset asiat; L, joka ei koko päivänä ole suostunut tekeen mitään itsekseen, vaan on koko ajan kinunnut, mankunut, pelleillyt, vaatinut ja valittanut, jos en ole leikkinyt hänen kanssaan. S joka ei pysähdy ikinä, kiipee, kaataa, sotkee, rikkoo ja tyhjentää kaikki laatikot mitä asunnosta löytyy. A, joka ei ole täällä jakamassa kanssani tätä kaikkea edellä mainittua ja joka unohtaa puhelimensa niin, etten voi edes valittaa hänelle tekstareilla kuinka kurjaa mulla on. Koti, joka on aina sekaisin vaikka siivoaisin koko ajan. Pyykit, joita tulee sinä aika kun kone pesee yhtä satsia ainakin saman verran uutta likaista tilalle. Ja ennen kaikkea minä, minä joka valitan, rutisen, äksyilen, kiukuttelen, töksäyttelen, ostelen, herkuttelen ja olen sitä tehdessä ruma, vasynyt, lihava, tylsä, tyhmä ja epäreilu.

Rajun ärsytys-kynnykseni on läpäissyt tänään vain harva asia, jotka ovat hetkellisesti ilahduttaneet minua, nämä ovat: L, joka on halunnut leikkiä äitin kanssa, koska äiti on "super-tärkeä" ja L, joka kertoi avoimesti, että "-Äiti, sanoin että S on tyhmä, mutta ei se S ollutkaan ongelma. Ei S ole tyhmä.". S, joka murisee kun häntä kielletään ja S, joka sanoo vain "Tää" ja "O-ou". A, joka vei aamulla roskat hymy huulilla, vaikka varmasti huomasi, että siinä vaiheessa, kun hänellä oli keittiön roskapussit ja eväät kädessä, takki päällä ja kengät jalassa ja ärsyyntynyt vaimo huikkaa muka ihan viattomasti, että "Otathan vessankin roskiksen?" vaimo kettuilee ja protestoi ja A, joka ei lähde samalle linjalle, vaan antaa vaimon kiukutella keskenään ja vastaa: "Tottakai.". Se, että bongasin naapurin nimipäivän ja muistin onnitella häntä. Se, että kerholla nauroimme yhden äidin kanssa sille, kuinka hänen lapsensa oltiin puettu  takahuoneessa valmiiksi ulkovaatteisiin, kun viime aikoina se pukeminen ei ole äitin kanssa oikein - sujunut. Se, että siskoni ehdotti, että merkitsisin L:n joulukalenteriin minkä luukun hän saa aamulla avata, ettei hänen tarvitse tulla herättämään minua sen(kin) takia (nyt siinä kympin kohdalla on hymiö -tarra). Se, kuinka A:n veli toi mulle meijän auton avaimet ja A:n puhelimen, eikä edes vaikuttanut ärsyyntyneeltä, vaikka en ollut vastannut hänen puheluunsa ja hänen tarvitsi etsiä meidät pihasta käsiinsä. Se, kuinka yksi naapurin täti tuli jutulle kun olimme poikien kanssa ulkona ja jaksoi kertoa asiansa, vaikka mun mahdollisuudet keskittyä täysillä kuunteluun oli taas melko vähäiset. Se, kuinka paljon ulkona oli lunta ja kuinka ihanaa oli laittaa kunnon toppakamppeet päälle. Se, kuinka sain vetää poikia hallitusti pulkassa, niin, että näin molemmat koko ajan, molemmilla oli kivaa, eikä kummalakaan ollut suurta vaaraa satuttaa itseään. Se, että löysin uuden pyykinhuuhteluaineen, jonka tuoksu on Pure.

Rauhaa ja rakkautta, Hanna.

(Kuvat on maanantailta, kun lunta oli vasta aavistuksen verran.)