PT.

Tsau!
Jaa, mistäs sitä kirjottais... No siis, mun PT soitti mulle eilen, että ei mulla tässä oikeestaan mitään ihmeempää. PT:hän on niinku mun personal trainer. Sovittiin sitten pari tapaamisaikaa tohon tammikuun alkuun. Oh dear. "-Onkos sulla jotain tiettyä aihealuetta mihin haluaisit, että me keskityttäis?" "-Ööö, tota, oikeestaan kaikki.". Epäilen vahvasti olevani unelma-asiakas. Tässä tapauksessa ei voi oikein edes viitata taiteilijan tyhjään kanvaasiin, vaan pikemminkin olen kuin maalarin täyteen roiskittu ja sitten vielä rytistetty kanvaasi, jota täytyy alkaa siistimään. Ah, miten voi valmistautua itsetunnon murskautumiseen?

Iloisempiin aiheisiin. (Tai siis on toikin iloinen aihe ja oon siitä oikeesti aika innoissani (joskin myös peloissani), mutta mun keino yrittää selvityä siitä itsetunnon musertumisesta on pilailu.) Tänään oli L:n toinen ja tämän joulun osalta viimeinen joulujuhla. Voi vitsi, mää tykkäsin tästä mahdollisesti vielä enemmän kun viimekertaisesta, koska tämä oli pikkuisten kerhon joulujuhla, jossa L on porukan vanhimpia lapsia. Pari meijän naapurin lasta on samassa ryhmässä ja oli hauskaa kun me äidit katteltiin toisiamme kesken esitysten naamat messingillä, että "-Huomasitko, nyt se meijän pikkunen taputtaa samaan aikaan kun muutkin?". Eikä tietty ollut edes lainkaan pakollista, että lapsi taputti samaan aikaa, pääasia, että taputti välillä. Tai että istu siinä omalla paikallaan penkillä.

L:kin oli noin aamupäivällä vielä huomattavasti virkeempi kuin viime kerralla ja näin ollen lauloi ja taputti ja hiukan tanssikin muitten mukana. Tuntu vähän, että sillon ujostutti eniten kun katto äitiin ja isään päin. Niin tosiaan A:kin tuli mukaan, vaikka joulujuhla olikin kesken työpäivän ja töitä olis paljon. Musta se oli ihanaa. On kyllä tosi mahtavaa, että A:lla on mahdollisuus olla tarpeen (tarvehan on aika joustava termi) vaatiessa töistä pois, ja onkin ollut iso apu, kun A on ollut toisinaan jommankumman pojan lääkäri- tai neuvolakäynnin ajan toisen kanssa kotona. Tai mun lääkärissä käynnin ajan molempien kanssa kotona. Tai sitten niinkuin maanantaina, ollut pojan kanssa siellä neuvolassa. Ja vaikka myönnettävä on, että joskus kun toisen pitkät päivät on väsyttänyt ja kesäloman ajankohdasta ja pituudesta on ollut vaan arvuutteluita, oon hiukan kateellisena kuunnellu, kuinka toisten äitien puolisoilla on tietty kellonaika jolloin he tulee töistä kotiin ja kesälomaa viiskin viikkoa putkeen, niin aina pitää muistaa, että asioilla on kyllä puolensa ja puolensa. Ja A kyllä anstaitsee roppakaupalla kunniaa ja kiitosta siitä, kuinka hyvin on pitänyt työnteon aisoissa lasten synnyttyä.

Ohessa on muuten kuvia siitä kerhoon viemästäni arpa-kortista. Eiks tullu ihan mätämagee? Ainakin jos ottaa huomioon mun kyvyt näpertelyssä. Ne arvat on siinä niinku paketteja kuusen juurella. Musta se oli hauska. Kuvanoton jälkeen lisäiltiin (ei, mää lisäilin, niin kiva ajatus kuin se oliskin, että me oltais tehty kortti yhdessä L:n kanssa, niin ei, L sai piirrellä sen aikaa omia juttujaan, kun mää väkersin) vielä vähän tonttu -tarroja ja kirjotettiin joulun toivotukset. Ja vaikka kortin teon jälkeen, kun meille tuli tänne pari ihanaa vierasta, joista vanhempi toi tullessaan niin hienoja joulu-juttuja (Isot, koristellut ja hienosti paketoidut muumi piparit pojille ja mulle upeesti koristeltu lasipurkki, jonka sisällä on muffinssiainekset kananmunia ja voisulaa lukuunottamatta ja ihanat tähdenmalliset muffinssi-vuoat!), että mun itsetunto koki pienen kolauksen, niin tänään olin taas jo tointunut ja varsin ylpeä tuotoksestani.

Aaa, tuotoksista puheenollen, eilenhän tein sitten joulusiivousta. Aamupäivän tein poikien kanssa niin, että sillä välin kun siivosin kylppäriä, pojat sai levittää olkkarissa ja eteisessä kaksi laatikollista niitä vaahtomuovisia pakkaus -jutskia, joille en oo ennekään keksinyt sen parempaa termiä, ympäriinsä ja levitellä niitä sitten pölyhuiskilla ja kun siivosin siivouskaappia (!) pojat sai ottaa kaikista tuikuista (2,5 pussillista) ne suojat pois ja laittaa sitten tuikut niihin takaisin. Siinä takaisin laitossa oli visiin ollut vähän hankaluuksia. Jännä. No mutta kuitenkin, löysin joskus n.3-6 vuotta sitten aloittamani .. ehkä kaulahuivin (?), joka oli semmosissa puikoissa, joissa on se.. siis mitä.. ei mulla oo taaskaan mitään hajua termistöstä.. siis ne puikot on toisissaan kiinni, niin mitä sillekkin kuuluis tehdä, kun en mää sitä saa koskaan tehtyä valmiiks. Puikotkin on kaiketi lainassa joko mun mummulta tai anopilta, että niittenkin palauttamista vois jossain vaiheessa miettiä. Tekeleen purkaminenhan nyt olis aika brutaalia, joskin ehkä järkevinta, mutta mitä mää teen kerällä valkosta, hiukan pörröistä lankaa, josta en saa kuitenkaan ikinä mitään aikaseks. Semmonen lankakasa muovipussissa jossain kaapin perällä rasittaa mua tosi paljon. Priiman lankakerän roskiin laittaminen ei mun mielestä oo asiallista. Tosi vaikeeta. Iltapäivällä/illalla A meni poikien kanssa isälleen ja mää sain siivota ihan yksin, aika kivaa!


S heräs, moikka!