Mummon luona.

Mää kävin äskön pitkästä aikaa pankkiautomaatilla ja mitä ihmettä?! Siis siinä oli semmonen sininen ja keltanen pallo, joista täytyi eka arpoa oikea, siis semmoinen joka ei syö korttiani ja sitten kun rahat tuli ulos olin jo hetken huolissani, kun en tahtonut keksiä, että mistä se laite ne mahtoikaan ulos sylkeä. Aika jännää. Äänetkin oli niin modernit, että odotin koko ajan sen sanovan, että: "Hei Hanna! Käytät parhaillaan 42:a prosenttia kokonaisenergiastasi ja tunnetilasi on utelias. Hauskaa päivänjatkoa.". Tms.

Eilinen päivä oli L:n mielestä "tosi tylsä". Mun mielestä ei. Kun kävimme L:n kanssa sillon jouluaattona moikkaamassa sitä naapurin mummoa, tämä pyysi meitä tuleen joku päivä kahville oikein ajan kanssa. Kahvittelu on hiukan jäänyt, kun aamupäivisin on tuntunut olevan menoa ja iltapäivisin unohdan koko asian. Osaltaan on ehkä vaikuttanut sekin, että jouluiseilla pikavisiitilla ehdin mummon asunnosta tekemään pika-skannauksen, jolloin hälytyskelloni rupesivat huutamaan välittömästi "Ei S:a tänne! Ei S:a tänne!". Olenkin odottanut hetkeä, jolloin pääsisn naapuriin L:n kanssa kahden, mutta viime aikoina minua alkoi jo hiukan hävettään, kun naapurin mummo ehti kysyyn jo pariinkin otteeseen, että minä päivänä hän voisi olettaa meitä saapuviksi.

Eilen aamulla tuumasin olevan hyvä hetki pikku visiitille, kuinka hankalaa se nyt voisi olla? Niin. S oli herännyt viideltä ja kymmen kahveisiin mennessä poika oli jo aika touhukas. Naapurin mummon koti oli aivan täydellinen mummon koti. Kaikkialla oli kauniita posliiniesineitä, joiden taustoista sain kuulla hauskoja juttuja. Mummon oma ensimmäinen nukkekin oli vielä tallella ja L sai leikkiä mummon oman pojan vanhoilla pikkuautoilla ja legoilla. Pojille katettiin kahvipöytään omat posliinimukit, joista he saivat juoda nopeasti kiehautettua kaakaota ja pöytään tuotua lakritsijätelöä tarjoiltiin valtavalla veitsellä, joka laskettiin kahvittelun ajaksi jäätelöpaketin viereen pöydälle. Mummon vanha koira meni nukkumaan sängyn alle S:a pakoon, mummon samalla kertoessa, ettei hän ota takeita mitä tapahtuu jos pojat menee nukkuvaa koiraa häiritsemään. Mummon silmälasit S nappasi eteisenpöydältä ehkä seitsemän kertaa ja koko sydämestäni toivon, että kirjahyllyssä ollut kannellinen posliiniastia ei ollut uurna, vaikka siltä se näytti, kun sen kävin S:n käsistä pois nappaamassa.

Kun lähdön hetki tuli S heitti jo kaarelle sylissäni ja L halusi jäädä yökylään, eikä tästä syystä suostunut auttaan pukemisessa lainkaan. Naapurin mummon kulku on jo aika huonoa ja vaikka hän ilmiselvästi olisi tahtonut auttaa, niin tyytyi hän katselemaan touhua vierestä todeten sympaattisesti, että: "Ei minusta kyllä olisi enää tuohon.". "Ei mustakaan aina." taisin vastata. Varhaisessa vaiheessa pukeutumisprosessia päätin laittaa pojille vain kengät jalkaan ja pipot päähän, sillä alaovelta toiselle on matkaa ehkä 20 metriä. "Lähteekö ne pojat noin puolialastomina?" -  "Joo.". Kun sain lopulta S:n kengät jalkaan, karkasi tämä otteeni livetessä mummon makuuhuoneeseen kiusaan koiraa tai vaihtoehtoisesti talsiin olohuoneen matolle. L oli makaronia, eikä edes kenkiä meinannut saada tämän jalkoihin, varsinkaan kun toisella kädellä piti pitää kiinni S:sta. Omat kengät sain lopuksi jalkaani vain siitä syystä, että annoin S:n paukuttaa postiluukun lämyskää sen aikaa. Kyseinen mummo tuskin häiritsee koskaan ketään, niin antakoon S:n pitää huoneistossa mekkalaa nyt senkin edestä. Keräsin syliini poikien haalarit, pipot, hanskat, kypärämyssyt ja lelusalkun. Laitoin omat ulkovaatteet päälleni, kun ei ne syliinkään mahtuneet. Vaatteita toisessa ja S:a toisessa kädessä retuuttaen siirryimme hisseille, jonka nappia L ei tietenkään suostunut painaan, vaikka yleensä kimpaantuu kovastikkin jos sen joku hänen puolestaan painaa. Niin ihana kuin mummo onkin ja mieli olisi tehnyt halata, tuli sanottua aika nopeat moimoit. Ulos päästyämme S karkasi multa lumisateeseen ilman niitä ulkovaatteita ja L nauroi. Kun sain S:n kiinni ja kerättyä maahan tippuneet vaatteet, aloin avaamaan omaa alaoveamme ja S karkasi taas. Komensin L:a pitämään meijän alaovea auki mun rynnätessä S:n perään, jolloin L nauraen työnsi alaoven sisäpuolelta kiinni ja karkasi rappukäytävään. Juoksin hakeen S:n, avasin jollain kolmannella kädellä alaoven ja kannoin pojan kainalossa ovellemme, jonne L oli jo edeltä mennyt ja parkkeerannut itsensä ovemme eteen makaamaan. Avatessani ovea ja koittaessani saada L:a tieltä pois S lähti kiipeämään rappusia ylempään kerrokseen. Heitin vaatteet eteiseen, komensin L:n sisälle, hain S:n rappukäytävästä, suljin oven, päästin S:n juokseen kengät jalassa keittiöön, lysähdin eteisen lattialle, otin hikisen pipon päästäni ja aloin itkeen. "Äiti! Mikä sua vaivaa?!". (Te! Te kaksi!  Te kun te ette voi käyttäytyä hetkeäkään, te, kun saan koko ajan pelätä, että rikotte ihanan mummon rakkaita aarteita tai suututatte hänen koiransa niin, että se puree teitä, te, kun sotkette vanhan mummon kodin ja sanotte lopuksi, että "Lakritsijäätelö on musta pahaa.", te, kun ette tottele ja te, kun juoksette mua porraskäytävissä ja pihoissa karkuun eteenne kattomatta ja pelkään teille sattuvan jotain!) "Äiti on väsynyt ja harmittaa, kun te ette totellu.".

Ruuan ja kylvyn jälkeen kaikilla oli parempi mieli ja S meni nukkuun päiväuniaan. Mää aloin tekeen iltaruokaa, niin, että pata saisi haudutella itsensä kypsäksi iltapäivän mittaan ja L leikki pelikorteillaan. Mulle alkoi lopulta tuleen hyvä mieli meijän visiitistä. Oon aika varma, että mummo otti ihan tietoisen riskin paikkojen sotkeentumisesta kutsuessaan meidät kylään ja tuskin hän jäi illalla valvomaan sen takia, ettei lakritsijäätelö ollutkaan L:n lempparia, söihän poika kuitenkin koko satsinsa. Ihan hauskoja juttujakin meillä ehti siinä mummon kanssa oleen ja L:han leikki oikeastaan koko ajan hienosti niillä pikkuautoilla. Mitään ei mennyt rikki, ja mummoa nauratti meijän touhu. Niinkun muakin alkoi joskus iltapäivällä naurattaan. En mää sinne ole kyllä S:n kanssa menossa enää käymään, mutta L:n kanssa mennään varmasti toistekkin.

Kuvat on otettu eilen "pölyn laskeuduttua". Nyt on tulppaaneita, ilman niitä ei ahdingosta niin vaan noustaiskaan.