Hikoilua pakkasessa.

Mulla on ihan super-hyvä fiilis! Se alkoi oikeestaan jo eilen, kun PT-tunnilla oli jotenkin niin mukavaa. Mulla on heti kivempi fiilis, kun pystyy vähän vitsaileen ja nauraan aina välillä ja on semmonen rento meininki. Siis rento meininki on aina sen pari minuuttia niitten kaikkien kurjien punnerruksien ja puserruksien välissä, mutta kuitenkin. PT-tunnin jälkeen menin taas siihen spinningiin ja voi pojat se on kivaa! Ekaa kertaa muistin ottaa hikipyyhkeenkin mukaan, ja vaikka eka tuumasin, etten mä pystykkään pyyhettä käyttään, kun pukukopissa sain ennen tunteja hyvin vahvan vision siitä, että kyseinen pyyhe on ollut joskus (ennen pesukoneessa käyntiään) käytössä S:n pyllypyyhkeenä, niin hyvin pian spinningin alettua totesin, että ihan sama, kenen pyllyssä pyyhe on aikaisemmin ollut, nyt se saa luvan kuivata mun naaman. Itseasiassa yks ihana juttu sattui jo ennen kuin hiki alkoi virtaamaan, kun laitoin pyörään mulle sopivia säätöjä ja jotain siinä taas tietty sähelsin, niin vieressäni ollut kerrassaan ihastuttava mies kysyi maailman levein hymy naamallaan, että "-Tarvitko apua?", eka en edes tainnut vastata mitään, kun en jotenkin rekisteröinyt koko asiaa, mutta sitten kun viesti oli kulkeutunut aivoihin saakka sain sanottua, että "-Mitä?" ja sen miehen hymy ei hyytynyt vähääkään, kun se toisti, että "-Niin että, tarvitko sää apua sen kanssa? Onko se liian tiukalla?" "-Ei, kyllä mää sen saan." "-Okei!" ja hetken päästä sama mies oli jo auttamassa jotain toista polkusinhihnojen kanssa. Se mies oli just sellanen, etten olis yhtään ihmetellyt, jos se olis jossain vaiheessa tuntia hypännyt pois pyöränsä selästä ja hymy naamalla lähtenyt kiertään salia ja kehuun ja tsemppaan kaikkia. Hän oli kyllä kerrassaan hurmaava. Oi ja mulla oikein tippu hiki lattialle loppuvaiheessa ja vitsi se on kivaa. Spinning on ehdottomasti mun juttu. Kun sitten hetkeä myöhemmin olin keskivartalo-jumpalla ja katsoin kuinka osa porukasta piti itseään tärisemättä, keskivartalo tiukkana yhden jalan ja yhden käden varassa (hirmu vaikea kuvailla), minun läähättäessä ja maatessa lähinnä vain toisen kankkuni päällä, totesin, että keskivartalo-treeni ei sitten niinkään ole mulle sitä ominta aluetta.

Kotiin kävellessä oli hyvä mieli joka parani entisestään, kun huomasin kuinka paljon puhelimeni näytti minua olleen kaipailtu. Sovin Naapurin Rouvan kanssa illaksi elokuviin menon, joka oli kyllä meille molemmille suorastaan jännittävän myöhäinen ajankohta, klo 20.30. -näytös! Ja keskellä viikkoa! Aika villiä! Loppu matkan juttelin yhden mahti-tyypin kanssa ja vasta kotona huomasin "puhelin"-käteni olevan kirkkaan punainen pakkasesta. Selitin kotona A:lle tohkeissani päivän reenistä, saatoin pyytää kokeilemaan jopa hauista ja kuinka vatsalihasten ja ihon välillä on hiukan vähemmän pehmeetä. Nyrkkieni noustessa kasvojeni eteen kesken innostuneen tohkeiluni A hymyili hiukan vaivaantuneesti/hämmentyneesti ja sanoi, että: "-Tää onkin ihan uusi puoli sussa.". Indeed, in the night-time I become Rocky Balboa.

Naapurin Rouvan kanssa oli tietty hauskaa, saatiin leffassa oikein oma rivi.. ei vitsi, ei saatukaan, kun siihen tuli ihan viime metreillä joku, no höh, mutta saatiin melkein oma rivi, mikä on aina tavoittelemisen arvoista. Käytiin katsomassa Hulluna Saraan ja musta se oli tosi kiva elokuva. Mää en tiedä kuinka mää oon missannut Ville Virtasen ihan tyystin, tai siis, toki tiedän kaverin, mutta en just nyt saa ollenkaan mieleeni, että missä elokuvassa tai sarjassa olisin hänet nähnyt, mutta ihan mieletön rooli sillä tossa elokuvassa. Jos joku on nähnyt kyseisen elokuvan ja hänelle on tullut Taistosta mieleen joku oma tuttu, niin voisitko kertoa missä se tyyppi hengailee, koska mää haluaisin mennä seuraan sen edesottamuksia. Ihan mahtava! Koko elokuvasta jäi oikein hyvä fiilis.

Tänä aamuna päätin repäistä ja mennä molempien poikien kanssa salille. Ryhmäliikunta-ohjelmasta selvisi, että aamusta menisi se mun PT:n pitämä tunti, jolle meinasin viimeksi tuupertua ja ajattelin, että edellis-illan reenailusta elähtäneellä kehollani olisi kerrassaan loistava ajatus mennä ottamaan revanssi. Koko reissu meni tosi hyvin, käytiin eka poikien kanssa ostamassa kaupasta banaanit ja rinkeleitä, minkä jälkeen hilauduttiin kuntosalille. Täytyy myöntää, että menomatkalla tuumasin pariinkin otteseen selän kostuessa hiestä, että ehkä olisi riittänyt, kun oltais vaan tehty kävelylenkki niin, että S istuu vaunuissa, L jalkatuella ja mää työnnän lussu-renkaisia vaunuja loivaa ylämäkeä, mutta kun olin L:lle jo sanonut, että tämä pääsee kuntosalin leikkipaikalle ja pikkuvelikin tulee mukaan, niin eihän sitä voinut sitten enää perua. Ne sen leikkipaikan täditkin on niin kivoja. Ne on just semmosia tosi iloisia ja ihania, ja kyselee kuinka reeni meni ja sit ne tekee yhtä ihan mun lemppari-juttua, jota huomaan esiintyvän myös L:n kerholla ja joka todella lämmittää mun mieltä: Ne silittelee lasten hiuksia. Musta se on niin ihanaa. Kun mä huomaan sivusilmällä, että joku tekee pojille niin, kun eihän se olis yhtään pakollista, niin mulle tulee heti hyvä fiilis kyseisestä tyypistä. Kun kyllähän varsinkin tommosissa leikkipaikoissa ne tädit vois hoittaa hommansa ihan hyvin osoittamatta sen suuremmin hellyyttää niille lapsille, niin jotenkin sitten tommonen pään silittely ja taputtelu on ihan extraa, mikä tuntuu musta tosi hyvältä.

Ja tottakai tämän aamuinen reenikin meni hyvin, kun mää nyt kerta oon näin hyvillä mielin. Mää jaksoin sen viimeksi mua rankasti koetellaan jumpan oikein hyvin. Nykyään pysyn rytmissäkin jo ihan kiitettävästi mukana, mikä on aina plussaa. Tän päiväinen kaksi kertaa mun aikasempia keskivartalo-reenejä pidempi sessio sen sijaan oli melko tahmeeta ja semmosta tärräämistä ja oksennuksen pidättelyähän se paikka paikoin oli, mutta ihan hyvin se meni. Jaksoinhan mää kuitenkin olla siellä loppuun asti. Pojilla oli ollut leikkipaikalla kivaa, S oli omaan tyylinsä siitä huolimatta ihan iloinen nähdessään mut ja tuli heti syliin ja antoi pukea ulkovaatteet kivasti, mutta L ei olisi halunnut lähteä ja lopulta jouduin kantamaan kiukkuisen pojan ulkovaatteiden luokse, mutta siellä mää rauhoitin tilanteen tosi hyvin. En alkanut kiukkuaan/komentaan/uhkaileen (no okei, taisin mää sanoo, ettei me voida tulla leikkipaikalle, jos lähteissä tulee aina tappelu)/lahjoon, vaan hoidin tilanteen musta ihan sievästi ja vaatteet meni hyvin päälle, kun puhua pälpätin koko ajan ja vein huomion vaatteiden pukemisesta toisaalle.

Kotimatkalla pojat söi rinkelit välipalaksi ja vaikka S itkeskeli rinkelin syötyyään väsymystään silmät ummessa, ei L menettänyt meteliin hermoja, vaan käveli kivasti vaunujen vierellä ja natusti rinkeliään. Yleensähän L hermostuu S:n itkusta aika paljon, joskus alkaa itkeen itsekin ja toisinaan vaan huutaa, että "-Ei tässä metelissä pysty oleen!". Vietiin L kerholle ja käytiin S:n kans kaupassa ja sielläkin oli kivoja, juttelevaisia ihmisiä. Kotimatkalla muistin tilanneeni lähi-valokuvaamosta yhden valokuva-suurennoksen, minkä oltiin sanottu valmistuvan tiistaiksi. Se oli se sama valokuvaamo, missä käytiin poikien passikuvat otattamassa ja taas se nainen oli siellä tosi mukava. Tilasin sen suurennoksen sähköpostilla (kun olin eka soittanut ja kysynyt voinko tilata sen sähköpostilla) ja siihen sähköpostiinkin se paikan omistaja vastasi niin kivasti, että: "Kiitokset, kesätunnelmia pakkasen keskelle ja nikkaava hymiö." Ihana! Mää arvostan kun ihmiset ei yritä aina olla niin kauheen asiallisia ja tosissaan. Se kuvaamo on aika pieni ja mää jätin S:n nukkuun eteisvälikköön asiointini ajaks ja sitten kun sieltä yritti tulla kaks nuorta naista sisään liikkeeseen ja mää rupesin touhuaan niitä vaunuja ja vaunujen ja oven väliin jumittunutta kauppakassia irti, vuolaasti asettamiani esteitäni pahoitellen, niin nekin oli ihan, että: "-Älä oo pahoillas, voitaisko me jotenkin auttaa sua?".

No sitten kun me päästiin irti siitä satimesta ja kotiin, niin riisuin S:n ja siirsin hänet sänkyyn jatkaan uniaan, ja sekin onnistui vaikka pienen väli-nukutuksen vaatikin. S:n nukuttamisen aikana tämä sama mahti-tyyppi, kenen kanssa juttelin eilen puhelimessa toi mulle tulppaaneita! I-ha-naa. Tuli ovelle ja tökkäs kukkapaketin käteen. Aikamoista. Kivoja tämmöset päivät kun kaikki tuntuis sujuvan, ja itsellä on hyvä ja reipas mieli. Kaikki autoilijatkin on pysähtynyt tänään suojateiden eteen ja päästänyt meidät meneen yli. Uhkuin ylpeyttä kun L morjesti rinkeli kädessä yhdelle ystävälliselle, tietä antaneelle autoilijalle ja huusi: "KIIIITOOOOS!". That a boy.