Äidin korvat.

Valitettava tosiasia on, että minulla on vain kaksi silmää, ja nämä molemmat vieläpä samalla puolella päätä. Ja vaikka tavallaanhan siinä on yksi silmä/yksi poika, (voima olkoon heidän kanssaan, keillä lapsia on enemmän) eivät nuo kaksi silti riitä millään. Tarkkaillakseni ympärilläni olevaa tilannetta jatkuvasti joutuu avuksi kaivamaan näön lisäksi kaikki muutkin aistit. Sanomattakin on selvää, mihin hajuaistia tarvitaan, mutta näölle tärkeimmäksi kaveriksi on ainakin minulla muodostunut kuulo.

Pitääkseni pojat ja itseni kunnossa täytyy minun priorisoida huomiota vaativat asiat, enkä voi millään rientää super-äiti viittani kanssa jokaisen älähdyksen perässä. Olenkin pistänyt merkille, että vaivihkaa olen muodostanut itselleni tietynlaiset hälytystilat.

Saanen jakaa teille, kuuloaistiini perustuvat hälytysvalmius- ja reagoimistapatasot.
Tätä simppeliä otsaketta auki purkaessani käytän esimerkkinä tilannetta, jossa olen suihkussa.

Hälytysvalmiustaso 1.
Kuulemiani ääniä: Särkyvä lasi, tömähdyksen jälkeinen itku, joka on niin kovaa, että se ei edes kuulu heti ääneen (sen kyllä vaistoaa), hätääntynyt itku.
Reagoin ääneen erittäin voimakkaasti, juoksen suihkusta kesken kaiken yltäpäältä vaahdossa ja liukastelen muovimatollamme rajusti. En huomaa silmissä kirvelevää saippuaa, enkä todellakaan suo ajatustakaan sille, että naapurit saattavat nähdä ikkunasta kaiken.

Hälytysvalmiustaso 2.
Kuulemiani ääniä: Kova itku, L:n huolestunut "Äiti!"-huuto, korkealta tippuvan tavaran räsähdys-ääni, aukeavan ulko-oven ääni.
Reagoin ääneen melko voimakkaasti, jätän vaahdot iholle, mutta kietaisen nopeasti ympärilleni pyyhkeen, sikäli se irtoaa koukusta mutkattomasti. Ajatuksissa vilahtaa "Kuivaa jalat kylppärin mattoon, niin et kaadu itse.".

Hälytysvalmiustaso 3.
Kuulemiani ääniä: Valittava, ei hätääntynyt itku, L:n hieman jännittynyt huuto: "Äiti, tule katsomaan!", aukeavan parvekkeenoven ääni, liikkuvan keittiötuolin ääni (S:n käyttämä nousutaso esim, keittiönpöydälle kiivetessä).
Reagoin ääneen nopeasti, pesen saippuat silmistäni, jotta näen eteeni ja huuhtasen vaahdot päältäni, nappaan pyyhkeen ympärilleni ja kuivaan jalat. Kävelen rivakasti ja menen nopeammin tai matalammin ikkunoiden kohdalla, jotta naapurit eivät näe.

Hälytysvalmiustaso 4.
Kuulemiani ääniä: L:n riehakas nauru, S:n tuskastelu-ääni (yleensä jumissa jossain), aukeava jääkaapin ovi, huomattava hiljaisuus, tavaroiden viskelyn äänet.
Reagoin huikkaamalla kylppärinovesta L:lle, että: "Mitä S tekee?" tai "Mitä siellä tapahtuu?", vastauksesta riippuen joko pyydän poikia rauhoittumaan ja peseydyn loppuun tai nappaan pyyhkeen ympärilleni, käyn selvittämässä tilanteen ja painun takaisin suihkuun.

Hälytysvalmiustaso 5.
Kuulemiani ääniä: Molempien poikien nauru, juokseminen, telkkarin ääni, kattiloiden tasainen paukutus.
Reagoin odottamalla koska kuuluu jotain hälyttävää. Peseydyn rauhassa, mutta olen valmiustilassa. Sammuttelen suihkua tiheästi kuullakseni äänet tarkemmin. 

Reilun kolmen vuoden kokemuksella sanoisin, että hälytysvalmiustaso -tekniikkani on huomattavan toimiva. Olen myös tullut siihen tulokseen, että suihkussa käyminen ilman poikia keskeytyy, juurikin näistä reagoimista vaativista äänistä johtuen rasittavan tiheästi, joten nykyään käyn (mieheni ollessa töissä) suihkussa vain niin, että pojat ovat vieressäni ammeissaan. Silloin oma stressitasoni on alhaisempi ja omatunto ei soimaa jos jompikumpi pojista kopsahtaa alas sohvalta (Hälytysvalmiustaso 2.) minun peseytyessäni.

 (Kuvat tältä aamulta, kun touhusimme poikien huoneessa.)

Mukavaa perjantaita!!!