Jee, mikä perjantai!

Heippa, ihan mega-hyvä fiilis!!
Kivaa kun on perjantai, kivaa kun pihassa oli paljon ihania naapureita hauskojen loma kuulumisten kanssa ja ennen kaikkea, kivaa kun mää en oo enää punertava hiuksinen. :) Se siis oli se eilinen hius-vastoinkäyminen, punertava, se ei käy mulle yhtään. Aamulla sitten, eilisestä mitään oppimatta, jatkoin hius-projektiani ja pistin mustan värin tyveen ja levittelin sitä sitten myös pituuksiinkin vähän. Nyt mulla on musta/harmaat hiukset, nam! En ehkä arvostais jos en olis eilistä päivää joutunut kulkeen todella epämieluisessa kuosissa, no, katsotaan mitä tapahtuu, sillä nyt istun tässä sitruunamehu päässä. Miksikö? En tarkalleen ottaen tiedä. Oon lukenut joskus jostain, että sitruunan mehu tekee tukalle jotain, ja aattelin kokeilla, ihan valtaisasti kun ei ole menetettävää. Meillä ei kylläkään ollut sitruunoita joten pistin L:n hieroon mun hiuksiin tota keltaisessa muovipullossa olevaa esanssi sitruunaa. :D Varmaan sama asia ja silleen.

Mulla taitaa noin muutenkin alkaa taittuun se kesän loppumis-ahdistus, mikä oliskin ihan suotavaa kaikkien kannalta. Tai tänään kaikki ahdistelut on ainakin loistanut poissaolollaan. Aamulla tosiaan sohlasin tota tukkaa ja se meni ihan kivasti (considering..), sitten oltiin pihassa, johon tuli kaikkia kavereita ja oli niin mahtavaa nähdä L onnensa kukkuloilla, kun oli pihakavereita, L kun on heidän peräänsä kysellyt joka aamu. Ja tänään mua on hymyilyttänyt meijän ihana postisetäkin, joka on siis maailman paras postinjakaja. Kaveri on esim. pysäyttänyt mut kaupungilla, kun on muistanut, että meille on tulossa paketti, joka ei välttämättä mahdu postiluukusta ja antanut sen mulle sitten jo siinä. Sama mies on pahoitellut uusia ohjeita, joiden vuoksi hän ei voi enää tuoda ulkomailta tilaamaani kosmetiikkaa kotiovelle vaan mun täytyy hakea se postista itse. Annettiin (Tai korttiin kirjotettiin Terveisin: L, koska kotiäidin jakamat lahjat postinkantajalle vois tuntua jotenkin jännästi epäilyttävältä.) sille viime jouluna lahjaks kynsikkäät, kun se oli musta niin osuva juttu kun oli niin kylmäkin, ja niitä postisetä piti koko lopputalven ihan kulahtaneiks asti ja kiitteli ja kehu moneen otteeseen. Postisedälle voin myös avautua jos on ollu huono aamu ja saada mahdollisesti asia näin pois harteiltani heti aamutuimaan. On aika hienoo, että melkein joka päivä näen heti aamulla hymyilevät kasvot ja iloisen käden heilautuksen, väkisinkin piristää!

Ja jos en näe postisetää, näen varmastikin viereisen rapun mummon, joka ulkoiluttaa koiransa aina samaan aikaan ja lähtee sitten lenkin jälkeen kauppaan vetolaukkunsa kanssa. Aivan ihana hänkin. Ja hymyilee ja heiluttaa ja jutullekin jää aina, jos ehdin vaan pysähtyyn. Ihan oikeesti nää kaksi ihmistä ilahduttaa mua joka päivä tosi paljon. Tai ainakin tämmösinä päivinä kun mua hymyilyttää ja ilahduttaa kaikki.

 

Kun tultiin ulkoilun jälkeen kotiin, meni siinäkin kaikki hyvin. Pojat jakso odotella kun tein ruuan ja söivätkin mallikkaasti, määkin sain syödä samaan aikaan kaikessa rauhassa. Sen jälkeen askarreltiin mun ystävän lasten huomisia synttäreitä varten synttärilahjoja ja sekin oli kivaa. (Puhumattakaan kuinka kivaa on mennä huomenna niihin juhliin näkeen kaikkia ihanuuksia ja maailman kaikkeuden kauneinta kotia.) Ja sit leikittiin ja naurettiin ja mää otin näitä kuvia, kun pojat leikki naapureilta tuliaisiksi saadulla mageella vilkkuvalla jätti superpallolla. Sitten kun nukutin S:a oli L taas nukahtanut itsekseen sillä välin ja mää sain tehdä itelleni rauhassa sushia ja nyt oon jo syönyt ne ja kirjottelen tätä ja edelleen pojat vaan nukkuu. 

Meinasin muuten tossa ilmoittautua valokuvaus -kurssille kansalaisopistoon, mutta en mää nyt varmaan meekkään. Tuli vaan tota palloa pimeässä kuvaillessa mieleen, että sais varmaan mageita kuvia jos olis tekniikka hallussa, vaikka on noi musta kivoja jo noinkin, kamerassa varmaan olis kyllä potentiaalia parempaankin. Ja sit kun mää lupasin (ei kun siis sovittiin yhdessä, se kuulostaa paremmalta) A:lle, että se saa alkaa harrastaan jotain kuntoilu-juttua, en just nyt muista mitä, kolmesti viikossa, niin tulee ehkä hengailtua koko perheen kans liian vähän, jos määkin alan käymään jossain harrastamassa. Ja toivottvasti kaikille käy tästä (ja aikasemmista postauksista) selväks, että moinen uhrautuminen ja pyyteettömyys on niin mua. Mää oon just tämmönen, minkäs teet. ;) 

Ah, mutta, johan tätä fiilistä saikin koko viikon odotella. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Meen peseen nyt ton sitruunan pois, wish me luck!