Reipas tiistai.

No no, mikäköhän nyt on kun tuppaan oleen hyvällä mielellä ihan jatkuvasti. Epäilemättä ohimenevää, joten koittakaa vaan jaksaa nyt tätä mun Date -hajuvesi mainosmaista elämääni, joka pitää sisällään lähinnä vain hyvältä tuoksumista, naurua ja tietty tyynysotaa. Tämä on tosi hämmentävää mullekin.

Mun isä kehotti viikonloppuna mua ostaan kameraani jonkun suojalasin, kun meillä oli semmonen isä/tytär -hetki noiden kamera-juttujen tiimoilta. Isä fiksuna miehenä arveli mun etenevän asiassa verkkaisesti (sikäli verkkaisesti tarkoittaa hitaasti. Mää oon noin 25 vuotta elämästäni ollut siinä uskossa, että verkkaisesti ja kapuloita rattaisiin tarkoittaa molemmat nopeeta tai nopeutettua toimintaa, ja mielikuvan rikkominen on aika vaikeeta.), jollei minulla olisi porkkanaa, niin lupasi vielä maksaakin moisen suojuksen. Vanhan kuvaaja-miehen sydän ei kaiketi kestänyt katsoa kuinka pojat olivat ehtineet esteilyistä huolimatta tökkäseen kerran jos parikin sormellaan linssiin. Lähettiin poikien kanssa sitten tänään heti aamusta kamerakauppaan. Sain suojuksen ja lisäksi ostin vielä kahdeksan euron mikrokuituliinankin, kun myyjätär oli sitä mieltä, ettei olisi hyvä pyyhkiä kameraa ja vessan peiliä samalla mikrokuituliinalla. Aika turhan tarkkaa touhua. :)

Ennen kamerakauppaan menoa poikettiin torilla, kun L halusi välttämättä saada herneitä. Mulla oli kukkarossa tasan 2 euroa ja 10 senttiä ja aloin jo hyvissä ajoin henkisesti valmistautuun siihen, että rahat riittää mahdollisesti vain puoleen litraan herneitä. Mulla on jotenkin semmonen tunne, että se litra on herneitä ja mansikoita ostettaessa minimi, ja mua nolottaa ostaa sen vähempää, mutta toki olen siihen valmis sikäli tarve vaatii. Mutta herneet maksoikin lopulta sen 2e/l, joten kaikki henkinen preparaationi oli turhaa. Mutta herneet kyllä yllättäen tosi hyviä! Olisin luullut, että ne on tähän vuoden aikaan jo ihan pahvin makuisia.

Asiasta kukkaruukkuun; Hitsi mulla oli tossa kesäkuussa hölmö kaupunkilaistollo olo, kun menin kyseleen torimyyjältä tuoreiden lanttujen perään. Myyjät eivät edes yrittäneet peitellä huvittuneisuuttaan, kun opastivat city-naista, että lantut eivät todellakaan ole vielä myynnissä ja tämän vuoden lanttuja on tarjolla vasta loppu kesästä - alku syksystä. Okei, okei. Henkisesti kerroin myyjille, että "Mää oon oikeesti maalta ja mää oon luonu lantaa ja istuttanut perunoita ja lypsäny lehmiä ja ja ja..Älkää tuomitko!!!", fyysisesti tietty vaan hymyilin ja kiitin tiedosta. Ostin varmaan vielä jotain jättääkseni itsestäni hyvän kuvan. Niin tosiaan, nyt olis varmaan tuoreita lanttuja myynnissä jos jotakuta kiinnostaa.

Kamerakaupan jälkeen mentiin vielä Kauppahalliin ostaan (herkkuja ja) maailman parasta ruisleipää, hiivatonta ja palaneet reunat, ihan parasta! Siinä vakio paikoilla istu taas vanhat herrat rivissä ja L:lla oli niitten kans jotain pienimuotoista kuulumisten vaihtoa ja antoipa yksi papoista L:lle ja mulle vielä karkitkin. Kuka arvaa minkä karkin? Ei Marianne. Ei Omar. Eli tietenkin se mitä ei ole mainittu. Ja jonka oikeeta nimeä en muuten edes tiedä. Mää sanon niitä Pihlaja karkeiksi, mutta jotkut taitaa sanoa Kettu karkeiksi, no mutta joka tapauksessa, niitä kuitenkin. :)

Ja kun kaikki oli menny niin kivasti, niin mentiin vielä kukkakauppaankin ostaan leikkokukkia. Musta on ihanaa kun kotona on kukkia. (Tavallaan tarvin myös usein jonkun siivous-motivaattorin ja kukat on siihen hyviä.) Niitten kuoleminenkaan ei kirpase yhtään niin syvältä kuin viherkasvien ja ruukkukukkien. Mun ehdottomia lemppari-kukkia on tulppaanit, mutta kun niitä ei ole tarjolla (vitsi, mää olisin voinu heittää tän faktan niille torimyyjille sillon: "Ai mää luulin, et lantut tulee myyntiin nyt, kun tulppaaneita ei kuitenkaan enää saa."), niin joudun tyytyyn yleensä vain joihinkin valmiskimppuihin, ruusut kun ei lukeudu lemppareihin, vaikka kyllä nekin menettelee.

Ja ja ja sitten me soitettiin naapurit pihalle (herkutteleen ja) leikkiin ja aurinko alko lämmittään ja oli taas niin mukavaa. Koko aamupäivä meni ihan hujauksessa, mikä on musta aina hyvä merkki. Ne päivät kun oot jo ennen aamu kymmentä katsonut toistakymmentä kertaa kelloa, että koska on päikkäri-aika on pahimpia.

Sitten kävin iltaruuan jälkeen vielä pikkuveljeni kanssa kävelyllä, jossa intouduttiin ihan urheileenkin, kun kyllästyttiin maleksimiseen. Päätettiin spurtata tuolla harjulla yhdet portaat ja wau. Se oli hirveetä. Hyvin pian startin jälkeen ymmärsin, että on täysin tuurista kiinni nouseeko jalkani seuraavalle askelmalle vai potkaisenko varpaani ja mäsähdän naamalleni portaikkoon. Lopetinkin sen sitten aika pian. Raahauduttuani ylös, odotteli siellä minua loppuun asti selvinnyt pikkuveli, joka tosin muuttui huolestuttavaa vauhtia harmaaksi kasvoiltaan. Sellaista. Ilon kautta, ilon kautta.

Mää oon muuten miettinyt, että on jokseenkin noloa paljastaa tän blogin kirjoittelun myötä, ettei mulla ole "vapaa-ajallani" tämän tähdellisempää tekemistä. Jotta en siis antaisi ihan näin yli-innokasta kuvaa itsestäni, olen tuumannut, että alkaisin katsomaan iltaisin telkkaria. :) Ihan oikeesti. En oo katsonut tv:tä muistaakseni neljään kuukauteen, joten olisi aika palauttaa se rutiini kuvioihin, kun eikös näin syksyisin ala kaikkia hyviä sarjojakin. Sit mää voisin aina joka toinen päivä postata  vaan, että: Sori, sori, sori, en ehtinyt illalla ollenkaan koneelle. (Katsoin Täydellisiä naisia.)