Että semmonen tori-reissu sitten.

Alkusanoina kerrottakoon, että en ole vielä täysin päässyt selvyyteen siitä, että sikäli päätän tehdä poikien kanssa jotain normaalista arjesta poikkeavaa, olisiko paras asennoitua optimistisella "Joo, joo, kaikki menee varmasti hyvin" -asenteella, vaiko pessimistisesti varautua pahimpaan asenteella "Siis varmaan ihan katastrofi, mutta kuluupahan aika jotenkin". Koska tänään minulla oli lapsistani vain vanhempi kaitsettavana, päätin iloisesti lähteä tutustumaan Keskustorin Ranskalaiseen ruokatoriin, asennoituminen oli varsin optimistinen. Epic fail.

Aamulla perusvire oli hyvä, miehelläni on vielä loppuviikko lomaa, joten ajattelimme mennä pihalle leikkiin porukalla, ihanaa, kun se on tavallaan mun tavallista arkea, mutta nyt on oma mieskin mukana. Koko ajan ei tarvi olla säntäilemässä itsevarmuutta uhkuvan, noin 2 kuukautta sitten kävelemään oppineen S:n perässä, kun on yksi silmä-, jalka- ja käsipari enemmän.

Noin. Ulkona oltiin oltu ehkä puolituntia, kun S muksahti mopollaan katukivetykseen. Pahus.
Ei se mitään, ei annettu tämän lannistaaa. Koska mieheni kesälomahan on, myönnettäköön, hänen kesälomansa, jonka perustarkoitus ei kai sittenkään ole vaimon elämän kokopäiväinen helpottaminen, suostuin suuressa laupeudessani siihen, että mies sai lähteä pienemmän pojan ensimmäisten päiväunien ajaksi puistoon lekotteleen ja lukeen kirjaa. Siis ottihan hän tietenkin S:n mukaansa vaunuihin nukkumaan, ettei homma mennyt aivan överiksi.

Sillä välin me päätimme mennä naapurin äidin ja hänen lastensa kanssa tutustumaan Ranskalaiseen ruokatoriin. Kävimme ensiksi pikaisesti L:n kanssa sisällä syömässä, jolloin alamäki alkoi. Lämmitin ruuan, jonka poika olisi halunnut nauttia kylmänä. Kaavin puolet pois noin kahden desin ketsuppikeosta, jonka L oli ruokansa päälle pursottanut, kaiketi vain kiusallani. Viimeinen niitti oli, kun pitkällisen harkinnan jälkeen päätin ottaa lapseni vihat päälleni mieluummin kotona kuin Keskustorilla, ja kerroin varovaisesti, ettei Ranskalaisella ruokatorilla tarkoiteta toria missä on ranskiksia, vaan sen sijaan siellä on herkullisia juustoja ja patonkeja. "-Ei. Mää otan ranskiksia ja lihapullia." Fine, lähetään ja katotaan mitä tuleman pitää.

Päätin koettaa onneani ja istuttaa pojan vaunuihin, jossa voisi ottaa pahimman  itku-kiukkuamisen jälkeen pikku tirsat. Ei. Isommat pojat eivät istu vaunuissa, vaan vaunujen jalkatuella. Okei. Ihan sama, ollaan myöhässä, älä sitten tipu.

Ja matkalla Keskustorille huomasin olevani juuri se äiti kenen lapsi heittäytyy maahan makaamaan itkien, ei suostu pitään kädestä eikä vaunuista kiinni ja joka koittaa lähteä välittömästi karkuun jos ote irtoaa. Kivaa.

Pääsimme perille, missä meitä jo odottikin sankat väkijoukot ja kaikkiin kojuihin pitkät jonot. Päätimme silti änkeä mukaan, kun sinne oltiin jo päästy. Toisella kojulla myytiin jo valtavasti karkkia, monen monta laatikkoa täynnä suuria karkkeja, käärme-namitkin reilusti yli 20 cm, nam! Teoriassahan tämä ei olisi se tapa jolla haluasisn poikani huonoa käytöstä huomioida, mutta käytännössä kuitenkin halusin lapseni vain istuvan tyytyväisenä vaunuissa ja syövän hiljaa karkkia. Karkkien hintakin oli lähes tukku-tasoa 2,50e/100 g. Jep. Muualla ne taidetaan ilmoittaa kilo-hintoina, piiiieni matemaattinen ajatusvirhe ja pian poikani söi vaunuissaan pientä, reilun 6 euron arvoista karkkipussiaan. Tässä vaiheessa olimmekin jo kotimatkalla.

Kuvituksena toimii naapurin äidin kanssa protestina ylihintaisille ranskalaisille karkeille kotipihassa järjestämämme ranskalaisen piknikin tunnelma-kuvia. Näky oli kuin ronskimpienkin festareiden jäljiltä.
Mites toi mun ranskalaiseen teemaan hyvin istuva serranon kinkku?! :D

Ja lopultahan päiväämme tuli erittäin ihastuttava ja hauska käänne, mutta siitä joskus myöhemmin, ettei hyvä angsti valu hukkaan.