Hammaslääkärissä ja semmosta.

Ihan omanlaisensa fiilis kulkea kaupungilla, kun tuntuu, että alanaama kulkee 5-10 senttiä muuta naamaa edempänä ja vähän väliä joutuu kokeileen kädellä, että valuuko suupielestä kuola. Ja sitten se hammaslääkäri menee sanoon jotain niinkin uhittelevaa, kuin että: "-Ei sitten kannata syödä pariin tuntiin, paikka kyllä kestää, mutta poski ei." Mulle tämä on suoranainen kehotus, ja lapsenomainen tarve tarkistaa auktoriteetin sanojen totuudenmukaisuus on valtava. Ekaksi otin kotiin päästyäni käteeni tikkarin, houkutus oli suuri, mutta päätin, että niin hauskaa kuin se olisikin, niin siitä voi olla hallaa paikalle, joten annoin tikkarin vastentahtoisesti L:lle. Nyt olen katsellut jo jonkin aikaa pöydällä lepäävää purkkapötköä, sekin vois olla aika hauskaa. Toisaalta jo tämä alahuulen imeskelyksin on niin huvittavaa, että ehkäpä pitäydyn nyt vain tässä, vaikka se aikaa mälsää tavallaan onkin.

Hammaslääkärikäynti meni hyvin. Tuolissa lepäillessäni mietin jopa, että se on aika lailla 50/50 nautinko enemmän kampaajalla vai hammaslääkärillä olosta. Hammaslääkärissä on se hyvä puoli ettei tarvi puhua, ja kampaajakäynnillä on se hyvä puoli että saa nielaista silloin kun huvittaa. Ja koska papereissani luki, että tahdon puudutuksen, niin mikäpä minä olen vanhoja tapojani muuttamaan, minulla kun ei ole tuolla kivunsietämis-puolella mitään todisteltavaa itselleni. Sikäli kipua ei ole pakko sietää, minulla ei ole mitään tarvetta kiusata itseäni, joten homma ei ollut puudutuksesta johtuen myöskään lainkaan kivuliasta. Ei se taida olla ylipäätänsä tuo poraaminen ja paikkaaminen mikä on kivuliasta, vaan se hammaskiven poisto. Se kun revitään sillä terävällä virkkuukoukulla hampaita. Tai hampaita kai pääasassa, toisinaan tuntuu, että myös vähän ientä rapsutellaan. Huh, se on kyllä epämiellyttävää, onneksi sitä ei tehty nyt, eikä kuulemma tarvitse tehdä ihan heti tulevaisuudessakaan.

Koska mieheni on reilu kaveri, hän tuli kotiin S:n seuraksi ja hakemaan L:n kerhosta minun hammaslääkärini aikana ja koska minä myös olen reilu kaveri sanoin miehelleni hammaslääkäriajakseni tunnin todellisuutta aikaisemman ajan, jotta sain hänet kotiin ajoissa. Kyllä, huolimatta kaikesta turhautumisestani myöhästelyä kohtaan, olen kuitenkin valinnut elämänkumppanikseni myöhästelijän. No mutta, sainpahan miehen tarpeeksi ajoissa kotiin, ehdimme jopa juoda kupit kahvia ennen kuin minun tarvitsi lähteä paikkauttamaan hammastani.

Matkalla hammaslääkärille minulle soitti Sami, kenen kanssa minulla oli edellispäivänä jäänyt juttu kesken liittyen Me Naisten tilaamiseen. Sami tosiaan rimpautti eilen ja kertoi, että saisin Me Naiset melkein ilmatteeksi, sekä myös Swarovski-kaulakorun ja Paola Suhosen Ivana -pussukan, jotka lähetetään minulle mahdollisimman pian, kaupanpäälliseksi. Sanoin eilen, että sikäli olisi mahdollista Sami voisi palata asiaan myöhemmin, sillä minä haluaisin kysyä mieheni mielipidettä asiaan. Tiedän olevani häpeäksi kaikille naisille ja olen pahoillani tästä, mutta olen kehittänyt loistavan vastauksen lehtimyyjille, sillä minulla ei ole sydäntä sanoa vain "Ei." ja olen hiukan osto-herkkä moisissa tilanteissa (vrt.kaupan maistiaiskojut).

Ennen vastauksen sanomista kannattaa sammuttaa dvd, sikäli lapsi katsoo sitä tai ottaa lapselta ruoka pois jos hän on syömässä, näin taustalta kuuluva lapsen kiukkuaminen nopeuttaa prosessia lehtimyyjän kanssa. Vastaukseni menee näin: "Tota, mulla on kaksi pientä lasta ja mää oon kotiäitinä ja kun mun mies on oikeastaan se, joka tienaa kaiken rahan meijän taloudessa, niin mää en kyllä viitsi/voi ilman hänen lupaansa tilata mitään." Lauseessa on kieltämättä jonkun verran valkoisia valheita, mutta lähinnä kuitenkin vain tulkinta kysymyksiä. Lehtimyyjä aika harvoin tohtii alkaa tiedusteleen asiaa sen enempää, sillä valitettavasti pyyteetöntä, miehensä pelossa elävää kotiäitiä on tunnetusti vaikea taivutella nousemaan miestään vastaan ja ajattelemaan itseään ja omia tarpeitaan. (Vitsi mää en pääse taivaaseen. No, se oli tämä taikka sitten ne ostamani muoviset, rikki menneet lelut, jotka mun taivaspaikkani täyttävät.) Sikäli asialla on ihminen joka myy jotain muuta kuin lehtiä, esim. jotain sähköön tai internettiin liittyvää, hän ei yleensä luovuta vielä tässä vaiheessa, onhan hän vähän niinkuin "Miesten asialla", joten silloin annan hänelle suosiolla mieheni puhelinnumeron. Varoittelen kyllä soittamasta työaikaan, jolloin mieheni on kiireinen. Olen puolustellut tekoani sillä, että A osaa sanoa tällaisissa asioissa huomattavasti minua helpommin "Ei", ja toisinaan on käynyt niinkin, että olen saanut sanottua sen "Ei":n sellaiselle asialle, joka olisikin ollut meille ihan hyödyllinen. Muistaakseni se oli joku vakuutus-asia silloin. Tai puhelinliittymiin liittyvä.

Eilen sanoin Samille samat jutut, mutta koska diili oli oikeasti houkutteleva ilmaisin kiinnostukseni ja kehotin häntä soittamaan seuraavana päivänä, johon mennessä lupasin kysellä asiaa tältä jokseenkin uhkaavalta kuulostavalta aviopuolisoltani (ja miettimään tarjouksen mahdollisia porsaanreikiä). Ja niinkuin arvata saattaa mieheni mielestä Me Naisten tilaaminen oli suorastaan hyvä idea, ostanhan irtonumeron lähes joka viikko. A oli myös melko vaikuttunut tilauksen edullisuudesta, vaikken edes huomannut kertoa Swarovski -kaulakorusta. Kun Sami sitten tänään soitti, hän oli ilmeisen yllättynyt, kun kehotin häntä laittamaan lehden (yms.) tulemaan. Mieleeni nousikin huikaiseva ajatus, että en ehkä olekaan ainoa, joka käyttää moista nokkelaa vastausta tyrmätäkseni lehtimyyjän ostokehoitukset. Aivan ilmeiseti ainakin Sami oli yllättynyt jo siitä, että edes vastasin puhelimeen. Ou nou, on aina yhtä katkeraa huomata, ettei olekaan edelläkävijä.

Että sellaista tänään. Nyt alahuuli alkaa tuntuun sen verran omalta, että taidan ruveta syömään. Ja koska teemana on (tai ainakin oli postauksen alussa) terveet hampaat, päätin toissayönä kello 00.00, herättyäni S:n itkuun harvinaisen virkeänä, aloittaa unikoulun. Tai jonkun unikoulun alalajin, jossa pointtina on vain se, ettei lapsi joisi yöllä maitoa ja pilaisi täten hampaitaan. Ja aivan mieletön suksee ollut tähän mennessä. Ensimmäisenä yönä S jaksoi vaatia maitoa n.40 minuuttia, jonka ajan pidin poikaa sylissä, hyräilin, hyssyttelin, silitin ja pussasin, tarjosin tuttia n.37 kertaa ja vettä n.26 kertaa, kannoin "Typerään Majesteetti-vauvaan" (..?) ja hänen itkuunsa kyllästyneen L:n meidän makkariin nukkuun rauhassa ja sitten ajattelin, että ehkä vesi uppoaisi paremmin lämmittettynä ja kas näin, S hyväksyi mikrossa lämmitetyn veden ja nukahti. Poika heräsi vielä toisenkin kerran, mutta silloin hyväksyi veden samantien. Viime yönä S heräsi myöskin kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla riitti pelkkä tutti ja tokalla kerralla vesi. Ihan mahtavaa. Eli siis kaksi yötä mennyt nyt ilman maitoa ja kaveri on nukkunut huomattavasti paremmin. Ja pidempään. Ah.