Whomp whomp whomp.

Heips!

Olin tulossa kirjoittaan reipasta postausta kivasta päivästä ja sitten - L oksensi. Whomp whomp whomp.
Olipas se - erilaista ja inhottavaa. L on oksentanut kerran aikaisemminkin, tällöin hän oli 10 kuukauden ikäinen. Silloin L ripuloi kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkoi oksentaminen ja minun ja mieheni oksentaessa ympäri kotia, lähti huonokuntoista poikaa sairaalaan viemään mun vanhemmat. Voinette kuvitella kuinka ikävää oli, että oma vauva joutui sairaalaan, etkä pääse edes itse mukaan. Toisaalta taas kun oli itsekin niin kipeä, helpotuksen tunne oli melko voimakas, kun joku muu, johon luottaa 100 prosenttisesti ottaa vastuun ja itse voit huokaista helpotuksesta (tai oksentaa rauhassa). No, sairaalareissu kesti silloin yön yli, ja nenämahaletkun avulla poika oli pian paremmassa kunnossa. Muisto tuli tänään silti heti vahvasti mieleeni. Sellainen vauvan oksentaminenhan ei paljon puklaamisesta eroa, volyymia vaan on enemmän, mutta tämä tämän iltainen oli kyllä tosi surkeeta.

Iltapuuro upposi ihan normaalisti, juomista vaan pyyteli tiuhaan tahtiin, mutta koska olemme koko päivän remunneet ulkona, en asiaa ihmetellyt. Jossain vaiheessa huomasin pojan pitelevän mahaansa ja kun kysyin onko maha kipeenä, poika vastasi, että: "-Se paranee kyllä." Ja niin se yleensä paraneekin, potta-reissu siihen vain vaaditaan. Mutta syötyään ja juotuaan poika lähti rivakasti vessaan ja huomasin, että joku on vialla. Poika oli kalpea ja hiestä märkä, itki ja kuola valui ja oli selvästi hädissään. Ei ollut epäilystkään mistä oli kyse, ei suostunut silti nojailemaan pönttöön vaan halusi vain istuun potalle, toivoi kai vielä, että sama auttaisi mikä normaalistikin. Nappasin lähimpänä olleen siivousämpärin ja pyysin yskimään sinne, sanoin, että se helpottaa: "Puklaat vaan niinku äitikin aina teki!" (Kaunis yhteinen muistomme S:n odotus-ajalta kun oksensin viisi kuukautta joka päivä 1-5 kertaa, ja L kikatti vieressä ja leikki oksentamista. Arvostin.) Ja sitten lensi, ja johan helpotti. Väri palasi kasvoille ja helpotus oli silminnähtävä.

Katsotaan nyt onko kyse mahataudista vai tekikö karkkipäivä tepposet. L on kyllä aika ekspertti mitä tulee herkutteluun, että siinä mielessä epäilen, että kyse olisi karkkipäivän seuraamuksista. :( Ja aikamoista mekkalaa pojan maha piti kun luin iltasatua.

Iltasadusta puheen ollen. L haluaa aina, että luen hänelle samaa "Kolme pientä kissanpoikaa" -kirjaa. Ei haittaa vaikka lukisin saman kirjan useamman kerran peräjälkeen, eikä haittaa sekään, että kaveri osaa sadun jo niin hyvin ulkoa, että jos sanon jonkun sanan väärin (täytyyhän mun jotenkin hauskuuttaa itseäni, etten aivan tylsisty) korjataan minut saman tien. No mutta, kirjassa on yksi kohta, joka ei mun mielestä oikein sovi joukkoon. Tai se on jotenkin - jännä. Tässä muutama ote kirjasta, kuka arvaa mitä kohtaa tarkoitan:
A.) Se löysi maitopullon, kaatoi sen kumoon ja alkoi latkia pikku kielellään maitoa pullon suusta.
B.) Pumpuli ja Haiven löysivät kauniin keltahiuksisen nuken, joka sanoi mam-ma, kun sitä painoi tassulla.
C.) Sitten Noki keksi tyynyn. Tyynystä irtosi höyhen, joka leijaili kevyesti ilmassa.
vai
D.) Noki läppäsi yhtä kosketinta kovaa ja painoi samalla vahingossa erästä nappulaa, jolloin pianon koneistoa ohjaava paperinauha alkoi pyöriä vinhasti.
Say whaaaat?! :)

No mutta, täytynee mennä lepäileen, sikäli yöstä on tulossa normaalia intensiivisempi.
Leppoisaa lauantai-iltaa!

(Kuvat on L:n hassutteluista kuluneelta viikolta ja sopivat teemaan edes jotenkin.)

Edit:// Yö sujui normaalisti, aamulla L sanoi, että "puuro oli hyvää, mutta mää join liikaa". Sunnuntai aamuna saattaa moni muukin ajatella samoin. :)